Miksi emme enää jatka entiseen tapaan?

Milloin tiesin, että vanha malli ei ole enää meille vaihtoehto?

Se ei ollut yksi dramaattinen hetki.

Se oli hidas kuluminen.

Kokeilin pitkään korjata järjestelmää sisältäpäin.
Vaihdoimme turpeellisen kasvualustan turpeettomaan.
Testasimme biohajoavia ruukkuja.
Etsimme parempia ratkaisuja osia vaihtamalla.

Auringontähden kestävän kehityksen kartoitus oli viimeinen niitti.
Siinä kohtaa oli pakko myöntää: ongelma ei ollut yksittäisessä materiaalissa. Ongelma oli mallissa.

Eniten minua pysäytti kasvualusta.

Luulin jo löytäneeni paremman vaihtoehdon, ja sitten huomasin, että ruukun mullasta törrötti paalinarusilppua. Mikromuovia. Ajatus siitä, että levittäisimme sitä asiakkaidemme kotipihoille “ekologisempana vaihtoehtona”, tuntui pahalta.

Siinä kohtaa tiesin, etten voi enää olla tietämättä.

Oliko kyse vain ekologiasta?

Ei.

Astiataimituotanto vaatii paljon:

• pinta-alaa
• työvoimaa
• koneita
• päivittäistä kastelua
• jatkuvaa siirtelyä ja hoitoa

Meidän valintamme oli käsityö.
Mutta käsityön varaan rakennettu ruukkutaimimalli on pienelle toimijalle vaikea saada kannattavaksi.

Keskustelin muiden pienten taimistojen kanssa. Heillä oli sama havainto.

Kyse ei ollut yhdestä tekijästä.

Kyse oli:

• hinnasta
• työmäärästä
• hävikistä
• kilpailusta tuonnin kanssa

Järjestelmä pakotti toimimaan tavalla, joka ei ollut omani.

Mikä oli ekologinen raja?

Kasvualustat.

Turve on oma kysymyksensä.
Korvaavat materiaalit osoittautuivat ongelmallisiksi toisella tavalla.
Biohajoavat ruukut eivät toimineet käytännössä.

Huomasin yrittäväni ratkaista järjestelmän ongelmia vaihtamalla yksittäisiä osia.

Se ei toiminut.

Silloin oli pakko kysyä:

Entä jos emme vaihda osia – vaan mallin?

Pelkäsinkö päätöstä?

Kyllä.

Pelkään edelleen, että myynti kärsii.

Ihmiset ovat tottuneet ruukkutaimiin.
Avojuurinen tai maasta nostettu taimi voi tuntua vaativammalta.

En halua syyllistää ketään, joka valitsee toisin.
Siksi puhuin aluksi varovasti: kokeilemme, siirrymme vähitellen, katsomme.

En seissyt päätöksen takana täysin, koska pelkäsin sen kuulostavan hyökkäykseltä perinteistä taimituotantoa vastaan.

Mutta tämä ei ole hyökkäys.

Tämä on linjanveto.

Mitä tämä muuttaa arjessa?

Ennen:

• noin kaksi tuntia päivässä letkun varressa
• viikoittaiset lannoitekastelut
• ruukkujen siirtely
• jatkuva kitkeminen

Suurin osa arjesta kului astiataimien hoitoon.

Nyt:

• perustamme ja hoidamme monilajisia istutusalueita ja niittyjä
• kuljemme nenä maata viistäen etsimässä sopivia taimia nostettavaksi
• kokeilemme, mitkä luonnonkasvit soveltuvat myyntiin
• tarkkailemme enemmän kuin siirtelemme

Päivittäinen kastelu jää pois kokonaan.

Kasvien ehdoilla eläminen lisääntyy.

Onko tämä täydellinen ratkaisu?

Ei.

Astiassa kasvi on helppo siirtää ja varastoida.
Avojuurinen ei ole.

Asiakkaan täytyy tietää, mihin taimi tulee jo tilatessa.
Kasveja ei voi siirtää mielivaltaisesti paikasta toiseen.

Tämä tuotantotapa on meille uusi.
Valmista tietoa ei juuri ole.
Testaamme, opettelemme, erehdymme.

Se on keskeneräistä.

Mutta se on rehellistä.

Mikä on tämän päätöksen ydin?

Taimituotannon muuttaminen on meille looginen jatkumo.

Olemme jo vuosia puhuneet puutarhasta ekosysteeminä.
Olemme siirtyneet riviviljelystä kerroksellisuuteen.
Olemme rakentaneet istutuksia, jotka jäljittelevät luonnon dynamiikkaa.

Nyt sama ajattelu ulottuu taimituotantoon.

Haluamme tehdä yhteistyötä luonnon kanssa, emme taistella sitä vastaan.

Kasvatamme taimia luonnon mallin mukaan –
samalla tavalla kuin olemme neuvoneet puutarhan rakentamisessa.