Auringontähden mehiläiset

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

 

Hyönteiset ja erityisesti pölyttävät hyönteiset ovat puutarhassa tuiki tärkeitä. Villipölyttäjiä on Auringontähdellä runsaasti ja niitä mielenkiinnolla aina seurataan. Pölyttäjien elämä olisi kiva oppia tuntemaan paremminkin ja tähän liittyen tarhamehiläisten hankkimista on suunniteltu jo kauan. Mikäpä olisi sen mahtavampi keino opiskella yhteisöhyönteisten elämää! Ja samalla voisi oppia lisää pölyttäjäystävällisistä kasveista ja jakaa tätä tietoa myös Auringontähden seuraajille ja asiakkaille. Mutta aika ei oikein ole antanut myöten ihan uuden asian opiskeluun. Vaikka mehiläiset ovatkin “vain” hyönteisiä, ne ovat kuitenkin eläviä olentoja, joita pitää osata hoitaa oikein!

2021 keväällä tuli tilaisuus laajentaa talouden puutarhatietämystä mehiläistietämyksellä ja tilaisuushan toki käytettiin innolla hyväksi. Isäntä lähti opiskelemaan mehiläistarhaajan ammattia Riveriaan ja ensimmäinen pesä tuli meille sitten 2021 kesäkuussa, juhannusviikolla.

 

Tarhamehiläisten elämä on kiehtovaa.

Mehiläiset tekevät paljon muutakin kuin vain lentävät kukasta kukkaan. Yhteisöhyönteisten elämä on todella mielenkiintoista seurattavaa, kun sitä oppii ymmärtämään.

Tiesitkö, että mehiläisillä on pesässä tarkka työnjako ja urakehitys?

Kun uusi mehiläinen kuoriutuu kennostaan, ensimmäisenä se päästetään helppoihin siivoushommiin, eli kennojen puhdistustöihin. Iän karttuessa vastuuta annetaan pikku hiljaa lisää.

Muutaman päivän päästä nuori mehiläinen pääsee ruokkimaan toukkia ja peittämään sikiökennoja. Sitten vuorossa on emon hoitamista ja kennojen rakentamista. Vaativimmat tehtävät liittyvät ruoan käsittelyyn, kuten meden ja siitepölyn varastointiin. Ja lopulta nuori mehiläinen on valmis siihen kaikkein vaativimpaan tehtävään, eli sadon keruuseen pesän ulkopuolella.

Kuningatar on pesän sydän.

Mehiläispesän tärkein jäsen on kuningatar, tai kuten mehiläistarhaajat sanovat, emo. Jokaisessa pesässä voi olla vain yksi muniva emo ja ilman emoa pesä on nopeasti tuhoon tuomittu.

Emoja mehiläiset osaavat kasvattaa itsekin. Mutta toisinaan mehiläistarhaaja antaa niille muualla kasvatetun ostoemon, jotta geenistö ei mene liian sisäsiittoiseksi.

Emo poistuu pesästä normaalisti vain kuoriutumisensa jälkeen häälennoille, jolla se  parittelee kuhnureitten kanssa ilmassa. Onnistuneilla häälennoilla emo kerää siittiöitä niin paljon, että ne riittävät munintaan jopa neljäksi vuodeksi!

Muita pesän jäseniä ovat siis kuhnurit (ainoat pojat pesässä!) ja työläiset. Sen tuleeko munasta emo, kuhnuri vai työläinen määrää vain toukan ruokinta.

Tarhamehiläiset ovat kukkauskollisia.

Mehiläiset, kuten muutkin pölyttäjät, tekevät tärkeää pölytystyötään, koska ne keräävät kukista mettä ja siitepölyä ravinnokseen.

Tarhamehiläisissä on se poikkeus villipölyttäjiin verrattuna, että ne ovat yksilöittäin kukkauskollisia. Tämä tarkoittaa, että kun joku mehiläinen alkaa kerätä mettä vaikkapa mustikasta, se käy mustikan kukilla niin pitkään kuin niissä mettä riittää. Tämän ansiosta tarhamehiläiset ovat tehokkaampia pölyttäjiä kuin villipölyttäjät, jotka useimmiten lentävät eri lajisissa kukissa sekaisin.

Pesässä kukkien mesi käsitellään hunajaksi.

Hunajaa tekevät Suomessa vain tarhamehiläiset. Hunajaa varastoidaan talviravinnoksi, sillä tarhamehiläiset ovat hereillä koko talven. Mehiläistarhaaja ottaa hunajan pois pesästä, mutta toisin kuin usein väitetään, tämä on myös mehiläisten etu. Suomessa kukkien mesi on niin kivennäispitoista, että niistä tehty hunaja kiteytyisi kivikovaksi talven aikana ja mehiläiset kuolisivat nälkään.

Mehiläistarhaaja ottaa hunajat elokuussa pesistä pois ja antaa tilalle sokerilientä, jonka mehiläiset käsittelevät talvellakin käyttökelpoiseksi “hunajaksi” kennoihin. Sokerilientä menee helposti yli 20 kg per pesä!

Hunaja voidaan lingota kennoista pois ja purkittaa. Tai kennot voidaan lohkoa ja valutella niistä hunajaa tarpeen mukaan. Kenno on 100% mehiläisvahaa, ei siis mitenkään myrkyllistä. Hunajaisia kennonpaloja voi vaikka karkkina imeskellä!

Auringontähden tarhamehiläiset lentelevät täällä omalla tilallamme Pyhäselän rannalla, jossa erikoisuutena on taimitarhan monimuotoinen puutarha erilaisine puutarhakukkineen. Myös luonnontilaiselta niityltä, monimuotoisesta metsästä sekä rantaniityiltä löytyy mehiläisille monenlaista mesi- ja siitepölykasvia. Osa mehiläisistämme tekee myös “työkeikkaa”, eli vierailee tuottamassa pölytystä ja elämystä tavallisilla kotipihoilla Joensuun ympäristössä.

Mehiläistuotteet

Hunaja

Hunajan keräämme pesistä elokuussa ja linkoamme itse pienlinkoomossa Hammaslahdessa. Linkoamisen yhteydessä hunaja siivilöidään mehiläisvahasta ja muista roskista. Sen jälkeen se saa “rauhoittua” tovin, jolloin ilmakuplat ja mahdolliset pienen pienet roskat nousevat pintaan ja saadaan poistettua. Tässä kätevä väline on voipaperi, joka painetaan hunajan pintaan ja roskat tarttuvat siihen.

Tämän jälkeen hunaja kaadetaan ämpäreistä isompaan, hanalliseen saaviin. Hunajan purkitamme huolellisesti käsin ja jokainen purkki ja hunajan laatu tarkistetaan vielä ennen sulkemista.

Hunaja on purkitettaessa ja tuoreena juoksevaa, mutta se kiteytyy pikku hiljaa purkissaan. Tämä on täysin luonnollinen ilmiö, joka tapahtuu myös pesässä olevalle hunajalle. Liian kovaksi kiteytyneen hunajan saa juoksevaksi varovasti lämmittämällä (mikroaaltouunissa tai vesihauteessa).

Hunajan kiteytyminen riippuu siitä, mistä kukista mesi on kerätty. Jokaisen kukan mesi on erilaista ja siitä valmistuu erilaista hunajaa. Mehiläiset tekevät myös omia sekoituksiaan, joten joka vuosi hunajan koostumus ja maku ovat pikkaisen erilaisia. Hunaja on todellakin luonnontuote!

Säilytä hunaja mieluiten huoneenlämmössä ja valolta suojattuna. Sitä voi myös pakastaa, tämä pysäyttää kiteytymisen ja juoksevana pakastettu hunaja myös pysyy juoksevana.

Säilytyksen aikana hunaja paitsi kiteytyy, saattaa muuttua muutenkin. Sen pintaan saattaa tulla valkoinen kerros. Tämä ei ole hometta, vaan härmää, ja kertoo hunajan hyvästä laadusta! Härmää tulee, kun hunajan pinta on tekemisissä ilman kanssa ja kuivuu.

Joskus hunaja voi alkaa käymään. Tämän huomaa kuplimisena, imelän hedelmäisestä hajusta tai purkin pullistumisesta. Käyminen muuttaa hunajan makua, mutta ei tee siitä terveydelle haitallista. Se johtuu yleensä aina liian kostean purkitetusta hunajasta ja tämän takia hunajan kosteutta mitataan jo ennen keräämistä tai linkousvaiheessa.

Hunaja voi myös kerrostua purkissaan. Tällöin siinä erottuu selvästi kovempi pohjaosa ja pinnassa juoksevampi osa. Tämä johtuu useimmiten liian lämpimästä säilytyspaikasta. Jos hunaja ei tuoksu pistävälle eikä siinä näy muuta erikoista, sen voi sekoittaa ja käyttää normaalisti.

Hunaja on erittäin hyvin säilyvää, mutta se kannattaa nauttia kahden vuoden sisällä pakkaamisesta. Purkista löytyy aina parasta ennen merkintä.