|

Ruukkutaimen ympäristövaikutukset numeroina – mitä turve, muovi ja kuljetus todella tarkoittavat?

TekijäAnna Saarikoski-Tähtelä
Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!
      

Edellisessä artikkelissa kerroimme, miksi ajattelumme muuttui. Tässä katsomme samaa asiaa ilman henkilökohtaista tarinaa.

Mitä tutkimus sanoo turpeesta, muovista, kuljetuksesta ja biologisista riskeistä?
Onko kyse yksittäisestä kokemuksesta – vai rakenteellisesta ongelmasta?

Turve ja hiilikuorma

Turvemaiden kuivatus muuttaa suon hiilivaraston päästölähteeksi. Kun turve altistuu hapelle, se alkaa hajota ja vapauttaa hiilidioksidia ja dityppioksidia ilmakehään.

Turve kasvaa keskimäärin noin millimetrin vuodessa – paikasta ja olosuhteista riippuen. Sen muodostuminen kestää vuosisatoja tai -tuhansia.

Kuivatus ei aiheuta vain hetkellistä päästöpiikkiä, vaan muuttaa maaperän hiilitaseen pitkäksi aikaa.

Suomessa turvemaiden päästöt muodostavat suuren osan maankäyttösektorin kasvihuonekaasupäästöistä.

Vaikka ruukkutaimen kasvualusta on vain pieni osa turpeen kokonaiskäytöstä, se on osa samaa tuotantoketjua: turve nostetaan, kuivataan, jalostetaan ja kuljetetaan.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt jaetaan eri sektoreihin (energia, liikenne, maatalous, maankäyttö jne.).

Maankäyttösektorilla (LULUCF) turvemaiden päästöt muodostavat merkittävän osuuden kokonaispäästöistä.

Tilastokeskus ja Luonnonvarakeskus ovat raportoineet, että:

– Ojitettujen turvemaiden päästöt ovat yksi suurimmista yksittäisistä päästölähteistä maankäyttösektorilla.
– Turvemaiden hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöt ovat useina vuosina olleet suurempia kuin koko maankäyttösektorin hiilinielu.

On tärkeää huomata, että nämä luvut koskevat kaikkia ojitettuja turvemaita (mukaan lukien maatalous- ja metsätalouskäyttö), eivät pelkästään turpeen nostoa kasvualustoiksi.

Turpeen nosto on kuitenkin osa samaa hydrologista muutosta: kun suo kuivataan, sen hiilitase muuttuu.

Suomessa turvetta on perinteisesti nostettu pääasiassa energiantuotantoon, ja kasvuturve on ollut määrällisesti pienempi osa kokonaiskäyttöä.

Energiaturpeen käytön vähentyessä myös kokonaisnosto on pienentynyt. Kasvuturve ei ole irrallinen “ylimääräinen” virta, vaan osa samaa tuotantoketjua.

Suon kuivatus ja hiilitaseen muutos eivät riipu siitä, käytetäänkö turve energiaksi vai kasvualustaksi.

Turve on viljelyteknisesti erinomainen kasvualusta: ilmava, vettä pidättävä, tasalaatuinen ja helposti hallittava.

Sen korvaaminen ei ole yksinkertainen materiaalinvaihto, vaan tuotantojärjestelmän muutos, jossa vaihtoehdoilla on omat ympäristö- ja saatavuuskysymyksensä.

Muovi – pieni ruukku, laajempi järjestelmä

Puutarhatalous on osa maatalouden laajaa muovivirtaa Euroopassa. Muovia käytetään ruukuissa, kasvatusastioissa, suojarakenteissa ja kastelujärjestelmissä.

Tyypillinen muovinen taimiruukku painaa muutamia kymmeniä grammoja koosta riippuen. Yksittäisen ruukun paino on pieni, mutta suurissa tuotantomäärissä muovin kokonaiskäyttö kasvaa nopeasti.

Valtaosa taimiruukuissa käytetystä muovista on polypropeenia (PP) tai polyeteeniä (PE), jotka valmistetaan fossiilisista raaka-aineista. Muovin valmistus kuluttaa energiaa ja aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä.

Kaikki ruukut eivät palaudu kiertoon. Osa kierrätetään, osa päätyy energiahyötykäyttöön. Osa jää materiaalina kiertoon vain kerran.

Ruukku ei ole biologinen osa puutarhaa. Se on teollinen elementti tuotantoketjussa.

Suomessa syntyy arviolta noin 10 000–12 000 tonnia maatalousmuovia vuodessa. Tähän sisältyvät esimerkiksi paalimuovit, muovikalvot ja muut viljelyssä käytettävät muovituotteet.

Kierrätysaste vaihtelee muovityypin mukaan. Osa muovista kierrätetään materiaalina, osa päätyy energiahyötykäyttöön, ja osa jää keräämättä esimerkiksi kulumisen tai hajautuneen käytön vuoksi.

Kaikille maatalousmuoveille ei ole yhtenäistä, kattavaa kierrätysprosenttia, koska tuotteet ja keräysjärjestelmät eroavat toisistaan.

Lähteitä: Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus

Mikromuovia on havaittu Suomen sisävesissä, merialueilla ja jätevesilietteessä.

Maatalousmaahan mikromuovia voi päätyä esimerkiksi muovikatteista, kalvoista, kompostoidusta biojätteestä tai lietelannoituksen kautta.

Tutkimus mikromuovin määristä maaperässä ja sen vaikutuksista maaperän eliöstöön on vielä osittain kesken, mutta ilmiö on tunnistettu ja sitä tutkitaan aktiivisesti myös Suomessa.

Lähteitä: Suomen ympäristökeskus

Polypropeenin ja polyeteenin tuotannon hiilijalanjälki on tyypillisesti noin 1,5–3 kg CO₂e per tuotettu muovikilo (arviot vaihtelevat tuotantotavasta riippuen).

Vaikka yksittäinen ruukku on kevyt, muovin valmistus perustuu pääosin fossiilisiin raaka-aineisiin.

Lähteet: kansainväliset LCA-tutkimukset muovimateriaalien tuotannosta.

Kuljetus – massa ja tilavuus

Ruukkutaimi kuljettaa mukanaan kasvualustan, vettä ja muovisen ruukun. Avojuurinen taimi kuljettaa pääasiassa kasvin juuriston ja versot.

Kasvualusta lisää sekä painoa että tilavuutta. Logistiikassa kuljetuskapasiteetti täyttyy usein tilavuuden ei niinkään painon perusteella, joten ruukulliset taimet vievät enemmän kuormatilaa.

Kuljetusten päästöihin vaikuttavat etäisyys, kuljetusmuoto ja kuormauksen tehokkuus. Yksittäisen taimen painoero ei ratkaise kokonaispäästöjä, mutta suurissa tuotantomäärissä lisämassa ja tilavuus vaikuttavat kuljetuksen energiankulutukseen.

Kun taimia kuljetetaan pitkiä matkoja, logistinen ketju pitenee ja materiaalivirrat kasvavat.

Tuotantoketjujen ilmastovaikutuksissa suurin osuus syntyy usein materiaalien valmistuksesta ja tuotantovaiheesta.

Kuljetuksen osuus vaihtelee etäisyyden ja kuljetusmuodon mukaan. Pitkissä kansainvälisissä toimitusketjuissa sen merkitys kasvaa.

Kuljetus ei siis ole ainoa eikä välttämättä suurin tekijä, mutta se on osa kokonaisuutta.

Ei automaattisesti. Avojuurisen taimen etu liittyy erityisesti pienempään materiaalimäärään ja tilantarpeeseen.

Kokonaisvaikutus riippuu kuitenkin myös kasvatustavasta, kastelusta, varastoinnista ja kuljetusmatkasta.

Tautien ja tuholaisten leviämisriski

Kasvit eivät liiku enää vain siemeninä tai pistokkaina – ne liikkuvat kasvualustoineen, juuripaakkuineen ja kokonaisina tuotantoyksikköinä.

Kasvinterveysviranomaiset ovat pitkään tunnistaneet, että kansainvälinen taimimarkkina lisää kasvitautien ja tuholaisten leviämisriskiä.

Maaperän ja kasvualustan mukana voi kulkeutua esimerkiksi:

• sienitauteja
• bakteereita
• maalevintäisiä tuholaisia
• kasvintuhoojahyönteisten munia ja toukkia

Useita Eurooppaan levinneitä kasvitauteja on dokumentoidusti siirtynyt taimimateriaalin mukana.

Tämä ei tarkoita, että jokainen taimi olisi riski.
Se tarkoittaa, että järjestelmässä on biologinen haavoittuvuus.

Kun tuotanto on keskitettyä ja jakelu laajaa, yksittäinen tauti tai tuholainen voi levitä nopeasti uusille alueille.

Kansainväliset kasvinterveysjärjestöt, kuten European Food Safety Authority ja Food and Agriculture Organization, ovat todenneet, että elävien kasvien kauppa on yksi merkittävimmistä kasvintuhoojien leviämisreiteistä.

Myös Ruokavirasto valvoo kasvien maahantuontia ja torjuu karanteenituhoojia, jotka voivat levitä taimimateriaalin mukana.

Useat EU:n alueella levinneet kasvintuhoojat on jäljitetty kasvikauppaan liittyviin siirtymiin.

Kaikki vieraslajit eivät leviä tarkoituksella. Osa tuholaisista ja taudeista kulkeutuu uusille alueille kasvien mukana.

Vieraslajiset kasvintuhoojat voivat aiheuttaa vahinkoa paitsi viljelykasveille myös luonnonkasveille ja metsille.

Suomessa vieraslajien torjuntaa ohjaa vieraslajilainsäädäntö ja kasvinterveyslainsäädäntö, mutta riskienhallinta ei poista riskiä kokonaan.

Riski ei liity pelkästään maiden väliseen kauppaan.

Ilmasto-olosuhteet ja kasvintuhoojien esiintyvyys vaihtelevat myös Suomen sisällä.

Taimimateriaalin siirtäminen eri ilmastovyöhykkeiden välillä voi altistaa alueita uusille taudeille ja tuholaisille, joihin paikallinen kasvillisuus ei ole sopeutunut.

Mittakaava tekee ilmiöstä rakenteellisen

Yksittäinen ruukkutaimi on pieni osa kokonaisuutta.

Kun tarkastellaan koko tuotantomallia –
• turvepohjainen kasvatus
• muovinen ruukku
• lannoite- ja kasteluintensiivinen tuotanto
• logistinen ketju

– muodostuu materiaalivirta, joka ei ole ympäristövaikutuksiltaan neutraali.

Kyse ei ole yksittäisestä valinnasta vaan tuotantojärjestelmästä.

Miksi tästä puhutaan nyt?

Puutarhakeskustelu keskittyy usein:

• lajikkeisiin
• kukintaan
• helppohoitoisuuteen

Harvemmin tarkastellaan sitä, miten kasvi on tuotettu ja millaisia materiaalivirtoja sen taustalla on.

Jos ekologista puutarhaa halutaan tarkastella kokonaisuutena, myös taimituotanto kuuluu samaan keskusteluun.

Lopuksi

Kun tuotannon vaikutuksia tarkastellaan materiaalien, energian ja biologisten riskien näkökulmasta, kysymys ei ole syyllisyydestä.

Kysymys on rakenteista.

Seuraavassa artikkelissa tarkastelemme, miten nämä havainnot näkyvät omassa tuotantomallissamme ja millaisia vaihtoehtoja on olemassa.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *