Puutarhakirjoja hyötyviljelystä kiinnostuneelle

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

 

Vaikka netti on pullollaan ohjeita – vääriä ja oikeita – ei hyvää puutarhakirjaa omassa hyllyssä voita mikään!

Siitä tulee usein luottoystävä, jonka sivuilta voi tarkistaa vuodesta toiseen “mitenkäs se nyt menikään” -juttuja. Netti muuttuu koko ajan, mutta kirjassa tiedot pysyy paikallaan ja löytyy aina samasta paikasta. Toki kirjan tiedot voivat vanhentua joskus, mutta kun valitsee laadukkaan opuksen, tämäkin riski on pieni. Tietyt asiat kun puutarhan hoidossa pysyy ikuisesti!

Tässä postauksessa esittelen sinulle nyt neljä hyötyviljelijän hyllyyn sopivaa puutarhakirjaa. Annan esittelyn jälkeen kirjalle oman makuni mukaan sydämet (1-5) sekä kerron, millaisen ihmisen hyllyyn se minun mielestäni erityisesti sopisi.

 

Neljä puutarhakirjaa hyötyviljelijän hyllyyn

Kotipihan kasvihuone

Kotipihan kasvihuone

Sonja Lumme on ehkä tunnetumpi laulajana kuin puutarhurina, mutta hän on myös kokenut kasvihuoneviljelijä ja erityisen hurahtanut tomaatteihin! Kotipihan kasvihuone on toistaiseksi ainut Suomen oloihin ja kotipuutarhureille tarkoitettu opas kasvihuoneviljelyyn. Meillä olosuhteet ovatkin niin erityiset, että ulkomaiset teokset ovat harvoin suoraan tänne sovellettavissa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan:

  • kasvihuoneen hankkimiseen, rakentamiseen sekä varustamiseen,
  • kasvihuoneessa viljelyyn
  • kasvihuoneessa viljeltäviin kasveihin.

Ensimmäisessä jaksossa käydään läpi kasvihuonemallit, kustannukset ja rakentamista. Kirjassa on selkeästi listattu erilaisten katemateriaalien plussat ja miinukset. Pelkkä seinät ja katto ei riitä, vaan pohtia pitää myös lattiamateriaaleja, tuuletus- tai kasteluvarustusta yms. Näitä asioita käydään kirjassa hyvin seikkaperäisesti läpi. Kirjassa on paljon kokemusperäistä tietoa, joka varmasti auttaa aloittelevaa kasvihuoneharrastajaa.

Toisessa jaksossa paneudutaan sitten varsinaiseen viljelyyn kasvihuoneessa. Aluksi käydään melko perusteellisesti läpi kasvualustan valintaa, tuuletusta, kastelua ja lämmitystä. Vaihtoehtoja esitellään kattavasti ja vertaillen. Myös kasvihuoneen huoltoon perehdytään sekä käydään läpi kasvien talvettamista kasvihuoneessa. Esikasvatusta käydään läpi yleisellä tasolla ja annetaan vinkkejä, miten kasvihuonetta voi näihin hyödyntää.

Kolmannessa jaksossa käydään läpi kattava valikoima kasvihuonekasveja tomaatista persikkaan asti. Kirjasta löytyy kasvikohtaiset ohjeet esikasvatukseen, istutukseen, hoitoon ja sadonkorjuuseen.

Lopuksi käydään vielä läpi kasvihuoneen tuholaisia ja tauteja. Valitettavasti kirjassa edelleen suositellaan “toimivaksi kotikonstiksi” mäntysuopaliuoksia. Tämä on aika iso virhe, kun ottaa huomioon, että ko. aine ei ole ollut sallittu torjunta-aine yli kymmeneen vuoteen! Kommentti “Kotikonstein tehdyt, luonnonmukaiset sumutteet ovat turvallisia, eikä niiden käytölle ole rajoitteita tai varoaikoja” on ikävästi harhaanjohtava, eikä pidä ollenkaan paikkansa. Moni kotikonsti on jopa haitallisempi ympäristölle kuin kaupan tutkitut ja kotikäyttöön hyväksytyt aineet.

Oma arvioini kirjasta:

💚💚💚

Kotipihan kasvihuone on todella kattava opas kasvihuoneviljelyyn. Kaikki perusasiat käydään siinä hyvin ja selkeästi läpi aina kasvihuoneen valinnasta ja kasvualustan ominaisuuksista yksittäisten kasvien kasvatukseen asti. Pari sydäntä kuitenkin putosi tuosta pahasti vanhentuneesta tuholaistorjuntaohjeesta.

Kenelle suosittelen:

Aloittelevalle kasvihuoneviljelijälle tai kasvihuoneesta vasta haaveilevalle varmasti hyödyllinen ja pitkäaikainen ilo!

Yrttiruutujen äärellä – Uusia yrttejä kotipuutarhaan

yrttiruutujen äärellä

Unkarilaistaustainen Bertalan Galambosi on varmasti monelle yrteistä kiinnostuneelle tuttu nimi. Hän toimi lähes 30 vuotta yrttitutkijana Suomessa Helsingin yliopiston ja Maatalouden Tutkimuskeskuksen hankkeissa. Hän on paitsi tehnyt tutkimusta ja kokeiluja, myös julkaissut reippaasti yli 400 artikkelia sekä useita kirjoja yrttien viljelystä. Bertalan Galambosia voi todella sanoa Suomen yrttiguruksi!

Yrttiruutujen äärellä kirjassa esitellään 46 uutuusyrttiä viljelyohjeineen. Osa on itsellenikin täysin uusia tuttavuuksia, kuten ketotyräruoho, maca, palsamipietaryrtti tai pitkälehtikihokki. Moni uutuusyrteistä myöskin puuttuu meiltä vielä kokonaan, joten yrttitarhamme saanee pian laajennusta. Tämän kirjan ohjeilla hieman erikoisempienkin yrttien viljely varmasti onnistuu!

Ennen kasvikohtaista osaa Bertalan Galambosi kirjoittaa kauniisti ja jopa runollisesti yrttien maailmasta yleisesti sekä omasta tarinastaan niiden parissa.

Kasvikohtaisissa luvuissa ei käydä läpi vain kaikkialta muualtakin löytyviä kylvöaikoja tai kasvupaikkavaatimuksia, vaan kirjassa pujahdetaan jokaisen yrtin sieluun paljon syvemmälle. Galambosi kertoo omat kohtaamisensa ja kokemuksensa viehättävästi tarinoiden. Ne tarpeelliset viljely- ja sadonkorjuutiedot on kerätty selkeään taulukkoon, joten niitä ei tarvitse tekstin seasta erikseen etsiä.

Monet yrtit ovat kauniita ja tuoksuvia, mutta myös hyötykasveja. Tästä kirjasta löytyy kattavien viljelyohjeiden lisäksi roppakaupalla myös käyttövinkkejä yrteille aina hyttyskarkoitteesta ruoan maustamiseen.

Oma arvioini:

💚💚💚💚💚

Yrttiruutujen äärellä on mahtava tietopaketti yrttien viljelystä, mutta myös mukavaa luettavaa yrttien historiasta ja Bertalan Galambosin omasta elämästä. Kirja inspiroi kokeilemaan uutuusyrttejä ja laajentaa samalla myös keittiön makuja!

Kenelle suosittelen:

Kirja on varmasti hyödyllinen yrttien viljelystä kiinostuneelle. Mutta tätä yrttikirjaa voi lämpimästi suositella myös jokaiselle kokkauksesta kiinnostuneelle, vaikka yrttien kasvatus ei se oma juttu olisikaan. Yrttien maailma aukeaa hienolla tavalla kirjan tarinoiden ja Bertalan omien kokemusten kautta.

Lavatarhuri – Kasvata satoa viljelylaatikossa

lavatarhuri

Tämän kirjan kirjoittajakolmikolla on vankka puutarhakokemus taustalla. Suvi Lehtonen hoitaa työkseen Hirvihaaran kartanon lavatarhaa sekä biodynaamista maatilaa. Heidi Haapalahti on puutarhatoimittaja ja hyötyviljelyyn hurahtanut puutarhaharrastaja. Teija Tuisku on puutarhavalokuvaaja sekä -toimittaja, ja puutarhuri. Teija ja Heidi ovat aiemmin kirjoittaneet yhdessä kirjan Kierrätyspuutarha.

Lavoissa eli viljelylaatikoissa erityisesti hyötykasvien viljely on nykyään hyvin suosittua. Eikä ihme! Mahdollistaahan se viljelyn melkein missä vain ja sitä paitsi helpottaa viljelmän hoitotoimia huomattavasti. Muutin itsekin jo kymmenisen vuotta sitten perinteisen kasvimaan lavatarhaksi.

Kirjassa esitellään myös useampia oikeita lavatarhaprojekteja, joista varmasti löytyy vinkkejä oman tarhan toteutukseen. Projekteista löytyy tiedot niin käytännön toteutuksesta kuin tarhurin kokemuksistakin.

Kolmessa ensimmäisessä luvussa käydään seikkaperäisesti läpi lavaviljelyn muodon sekä sopivan viljelypaikan valintaa, kasvualustan tekemistä sekä katteiden käyttöä. Neljännessä luvussa käydään “lavatarhurin vuosi” läpi keväästä talveen asti.

Tauteja ja tuholaisiakin käydään läpi ja kirjasta löytyy useampi resepti “Lavatarhurin litkuihin”. Onneksi tässä kirjassa ei suositella mitään saippuoita, vaan käytettävät aineet ovat kaikki kasveista peräisin 👍!

Loppuosa kirjasta käytetään kasvikohtaisiin viljelyohjeisiin. Ohjeet ovat kattavat ja selkeät.

Oma arvioni:

💚💚💚💚

Kirja on visuaalisesti mukavaa luettavaa, kuvitus on kaunista ja selkeää. Tietoa löytyy paljon aina lavan rakentamisesta alkaen, mutta ehkä hieman itse jäin kaipaamaan vielä enemmän sadonkorjuu- ja käyttövinkkejä. Mutta tämä johtunee siitä, että viljelylaatikoissa viljely on itselleni jo niin tuttua huttua, että tämä kirja ei hirveästi siihen uutta tuonut.

Kenelle suosittelen:

Lavatarhuri on huippukirja lavaviljelyä aloittelevalle tai sitä suunnittelevalle. Ohjeet on kattavia ja selkeitä, joten niiden avulla varmasti aloittelija pääsee nopeammin hyvään lopputulokseen kuin kaikkea oman kantapään kautta kokeilemalla.

Luomutarhuri – Satoa kestävästi ja maata hoitaen

luomutarhuri

Tämän kirjan kirjoittaja Heidi Haapalahti on mukana myös em. Lavatarhuri kirjassa. Heidi on puutarhaan erikoistunut toimittaja ja erityisen innostunut luonnonmukaisesta hyötykasvien viljelystä. Hänen intohimoihinsa kuuluu myös kierrätys, joka näkyy myös viljelyohjeissa.

Jo tämän kirjan nimi kertoo, että Heidi korostaa hyötykasvien viljelyssään kestävyyttä ja maan hoitoa. Tämä on ilahduttavaa, sillä tänä päivänä usein tulee se kuva, että luomu tarkoittaa vain jotain erikoista luomumultaa tai luomulannoitteita. Oikeasti luomun ydin on luonnon ekopalveluiden hyödyntämisessä, jolloin puutarha tuottaa itse tarvitsemansa lannoitteet ja valmistaa mullat. Tarhurin tehtävä on lähinnä mahdollistaa tämä pitämällä näppinsä erossa!

Kirjan alussa esitellään neljä erilaista luomutarhuria. Stella Karlsson kasvattaa Jokelassa syötävää täysin vegaanisti. Hän tekee paljon lannoitteita itse, sillä vegaanisten lannoitteiden tarjonta on melko pientä.

Maija Holma puolestaan vetää yhteisöviljelmää Keravalla. Yhteisössä on mukana parikymmentä viljelijää ja homma hoituu lavatarhassa luomuin menetelmin. Biodynaamisen viljelyn saloja esittelee Atte Hermansson Sipoosta ja permakulttuuria Ulla-Maija Takkunen Karjalohjalta.

Nämä esittelyt paljastavat hyvin, miten luomussa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia ja viljellä, vaan luomussa on usein kyse myös luovuudesta ja ideoinnista!

Näiden käytännön esimerkkien jälkeen kirjassa esitellään luomuviljelyn perusteet kasvimaan paikan valinnasta aina biohiilen valmistamiseen. Ohjeet ovat selkeitä ja käytännönläheisiä ja niitä tukevat hienot ja pirteät kuvat.

Itse tykkäsin kirjassa eniten laajasta Mahtava maa osiosta, jossa kerrotaan maallikollekin hyvin selkeästi maan ominaisuuksista sekä niiden muokkaamisesta. Usein puutarhaohjeissa maa jää sivurooliin, mutta tässä se on nostettu ihan oikein tärkeimmäksi jutuksi.

“Hyvinvoiva maa on viljelyn – ja oikeastaan koko elämän – perusta.”

Laaja on myös Terveydenhoito luku, jonka toivoisi jokaisen pihanomistajan lukevan ihan ajatuksen kanssa. Tuholaisia tai rikkoja ei tässä kirjassa pelätä, eikä kirkuen hävitetä keinolla millä hyvänsä. Niihin tutustutaan, opetellaan tuntemaan niiden ominaisuudet ja sitten tarvittaessa käytetään lempeitä ja luonnon monimuotoisuutta lisääviä keinoja niiden torjunnassa.

Myös lannoittamiseen on kirjassa hienot ohjeet, joissa korostetaan kierrätystä ja omavaraisuutta. Bokashikin saa kirjassa esittelyn.

Oma arvioni kirjasta:

💚💚💚💚💚

Ihastuin tähän kirjaan todella ja uskon palaavani sen äärelle vielä monta kertaa. Tällaiselle ammattipuutarhurillekin siitä löytyi paljon uutta ja varsinkin ideoita, joita ei ole tullut ajatelleeksikaan. Ohjeet ovat selkeät ja kirjan kuvitus kaunista ja rauhallista. 

Kenelle kirjaa suosittelen:

Ihan kaikille, joilla on jonkinlainen maaläntti viljeltävänään! Tästä kirjasta on iloa ja hyötyä niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin puutarhan hoitajalle.

 

P.S. Pihalla Auringon Tahtiin blogista löydät useita luonnonmukaiseen hyötyviljelyyn opastavia artikkeleita. Kurkkaa blogiin tästä.

Jätä kommentti