Näin toimit puutarhan parhaaksi
Kun kymmenisen vuotta sitten lähdin laajentamaan puutarhayrityksemme tuote- ja palveluvalikoimia, se muutti myös oman puutarhailuni luonnetta merkittävästi. Olen aina yrittänyt toimia niin ammatillisesti kuin kotipuutarhassakin luontoa kunnioittaen ja mahdollisimman vähän sille haittaa aiheuttaen. Mutta kun aloin opastaa muita tähän samaan, vastuu kasvoi ja koin suurta tarvetta luotettavalle lisätiedolle.
Kirjoitin kerran Pihalla Auringon Tahtiin -blogiin artikkelin omenapuun leikkaamisesta. Mainitsin siinä myös, miten kirsikoita ja luumuja ei pidä sitten keväällä leikellä, kun ne niin kovin vuotavat mahlaa keväisin. Jaoin tämän postauksen jossain Facebookin puutarharyhmässä. Ja sitä kommentoi Leena Luoto kysyen, mihin ohjeeni perustan ja tiedänkö, että ei ne Prunukset mitään mahlaa vuoda sen enempää kuin muutkaan. Keskustelimme aiheesta useamman kommentin verran.
Miksi tämä on jäänyt minulle mieleen sieltä vuosien takaa? Koska Leena kehotti silloin minua liittymään uuteen Facebook-ryhmään Puutarhan parhaaksi ja näin tein.
Ja tämä ryhmä on ollut sen jälkeen ollut minulle se luotettavin tietolähde, mitä netistä löytyy!
Leena on henkilökohtaisesti jaksanut opastaa meitä seuraajiaan ratkaisemaan puutarhapulmia puutarhan parhaaksi jo vuosia. Nykyään ryhmästä löytyy myös monia muitakin luotettavia asiantuntijoita. Olen koututettu puutarhuri ja taimiviljelijänä parikymmentä vuotta toiminut. Silti olen tästä ryhmästä saanut aivan valtavasti lisää tietoa ja ennenkaikkea ymmärrystä puutarhan ekosysteemistä ja käytännön hoidosta.
Puutarha-alalla toistuu usein samat kysymykset ja vastaukset vuodesta toiseen ja näistä ryhmän ylläpitäjät Leena ja Heikki Luoto ovat nyt kirjoittaneet mainion kirjan, Puutarhan parhaaksi.
Puutarhan neljä vuodenaikaa
Puutarhan parhaaksi kirja on jaettu osiin vuodenaikojen mukaan. Ja tämä on ollut erinomainen valinta!
Johtuneeko siitä, että moni kirja on käännös, mutta monissa puutarhakirjoissa vuodenaikojen merkitys ja erot ohitetaan. Kuitenkin meillä Suomessa nämä kaikki neljä vuodenaikaa ovat hyvin selvästi toisistaan erottuvia ja ne on pakko ottaa myös puutarhan hoidossa huomioon. Pohjoisen kasvukausi on todella hektistä aikaa, jossa viikkokin on pitkä aika.
Puutarhatyöt pitää tehdä ajallaan!
Puutarhan parhaaksi kirjan osiot ovat:
- Kasvukausi alkaa
- Kevään ensimmäiset pihatyöt
- Puutarha herää kasvuun
- Kesä puutarhassa
- Syksy saapuu
- Talvitoimet
Puutarhan parhaaksi kirjan ohjeet ja neuvot ovat hyvin käytännönläheisiä ja aloittelijankin on niitä helppo seurata. Itse pidän kuitenkin paljon myös siitä, että ohjeiden perusteet on avattu tieteellisin faktoin. Minusta on todella tärkeää, että myös ihan tavallinen pihan hoitaja ymmärtäisi, miten se oma piha toimii, mitkä ovat asioiden vuorovaikutukset jne.
Tässä kirjassa on myös kumottu mittava määrä vanhentunutta tietoa ja myyttejä, joita puutarha-alalla paljon liikkuu.
Oletko sinä kuullut, että nurmikko on tiivistynyt ja se pitäisi siksi ilmastoida käppäilemällä siinä piikkikengillä? No ei pidä paikkansa! Tiivistymiseksi kutsutussa ilmiössä on oikeasti kyse orgaanisen aineksen vähenemisestä ja sen seurauksena maan mururakenne muuttuu ja huokoisuus vähenee. Ongelma korjaantuu sitä orgaanista lisäämällä. Älä turhaan osta mitään ”nurmikon ilmastointivehkeitä”, lopeta vain sen ruohosilpun keruu ja haravointi!
Moni puutarhaötökkäkin pääsee kirjassa pahiksen maineesta. Muurahaisia on puutarhoista karkoitettu milloin kiehuvalla vedellä, milloin aspartaamilla. Mutta ei kannattaisi! Ne parantavat maata sekä rakenteellisesti että myös ravinteiden ja pH:n kannalta. Ne syövät monia kasvituholaisia ja siivoavat myös raatoja pihalta. Ne ovat jopa pölyttäjiä!
Puutarhat ovat aina uniikkeja, omanlaisiaan kokonaisuuksia.
Niissä on oma ekosysteeminsä ja pienilmastonsa, jotka on hoitotavoissa syytä huomioida.
Kirjan lopussa onkin kivasti otsikoituna tilaa omille havainnoille, suunnitelmille ja piirroksille. Kun täydennät kirjaan tiedot juuri siitä omasta puutarhastasi, siitä tulee sinulle mahtava tietopankki juuri sen oman puutarhasi rakentamiseen ja hoitoon!
Kenelle suosittelen Puutarhan parhaaksi kirjaa?
Puutarhan parhaaksi kirja on minusta ihan jokaisen luonnosta ja ympäristöstä kiinnostuneen kirjahyllyyn kuuluva perusopas.
Oletko aloittelija puutarhan hoidossa? Sinulle kirja tarjoaa hyvät perusohjeet, joiden avulla vältät monta virhettä. Kaikkea ei tarvitse, eikä kannata, kokeilla kantapään kautta!
Oletko jo kokenut konkari? Sinulle kirjasta löytyy selkeät perusteet töille ja vaihtoehtoja, joista voit tavoitteesi mukaan valita juuri sinulle parhaat toimintatavat. Kirjasta löydät myös ajantasaista tietoa esimerkiksi puutarhan monimuotoisuuden lisäämisestä, kasvien ravinnetarpeista tai puutarhan hyönteisten elintavoista.
Eikö sinulla ole omaa pihaa tai palstaa ollenkaan? Sinullekin tämä kirja toimii upeana luonto-oppaana. Opit havainnoimaan paremmin ympäristöä, tunnistamaan kasveja ja ötököitä ja ymmärtämään ekosysteemien toimintaa. Puistot ja pientareetkin saavat ihan uusia ulottuvuuksia, kun opit näkemään tarkemmin.




