Paras bokashi kirja!
Olen kompostoinut kotitaloutemme biojätteet vuodesta 1996. Myös lapsuudenkodissani kompostoitiin keittiöjätteet, joten en voi olla hämmästelemättä niitä omakotiasujia, jotka laittavat biojätteet sekajätteen joukkoon.
Olin kompostoinut jo parikymmentä vuotta biojätteitä lämpökompostorissa, kun törmäsin erinäisten sattumien kautta bokashi-menetelmään. Tai rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että olin minä siitä jo kuullut aiemminkin. Mutta alussa se kuulosti lähinnä rivitalotyyppien extremehommalta, kun lämpökompostointi omakotitalossa oli niin helppoa.
Päädyin kuitenkin kokeilemaan bokashia. Ja takaisin lämpökompostointiin ei ole ollut sen jälkeen paluuta!
Olen sekä itse käyttänyt että myös myynyt bokashitarvikkeita Auringontähden verkkokaupassa, joten olen päässyt monia neuvomaan alkuun bokashoinnissa. Olen kirjoittanut blogiin bokashiartikkelin, josta ohjeita onkin käynyt jo kymmenet tuhannet lukijat. Olen tehnyt jopa minikurssin aiheesta!
Tosiasia on kuitenkin, että tällaisen ison uuden asian omaksumiseen ehdottomasti paras on ihan vanhanaikainen kirja!
Niinpä kun minua pyydettiin mukaan Suomen ensimmäisen Bokashikirjan suomennosprojektiin, lähdin innolla mukaan. Alunperin Ruotsin oloihin kirjoitetut ohjeet piti tarkistaa Suomen lainsäädäntöön ja olosuhteisiin sopiviksi. Ja työ olikin hyvin mielenkiintoinen!
2023 julkaistiin sitten kirja Bokashi – keittiötähteistä ravinteikasta multaa helposti ja ekologisesti. Tässä postauksessa esittelen sinulle tämän kirjan ja lopusta löydät myös minun henkilökohtaisen mielipiteeni sekä suositukseni kirjasta.
Selkeästi kuvitettu ja käytännönläheinen bokashi kirja
Bokashi kirjan sisältö on jaettu kolmeen osaan:
- Mitä bokashi on ja miten se toimii
- Ota bokashista kaikki hyöty
- Bokashin historiaa ja biologiaa
Ensimmäisessä osiossa käydään läpi bokashin toimintaperiaatteet ja opastetaan bokashoinnin kolme askelta.
Hyvä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä kirjassa kuviin onkin panostettu paljon. Kuvat ovat hyvin selkeitä ja niitä löytyy jokaisesta vaiheesta.
Bokashi on elävää, joten sen toiminta ei aina mene kirjan ohjeiden mukaan. Kirjassa onkin käyty ne yleisimmät ongelmatilanteet hienosti läpi ja niihin annetaan myös korjausneuvot.
Käytännön esimerkit opettaa eniten, joten pidin myös ensimmäisen osion lopussa olevasta ”elävästä esimerkistä” ihan oikean bokashoijan toimintatavoista.

Bokashointi ei ole vain jätteen hävittämistä!
Olen aina sanonut, että bokashointi sopii jokaiselle, jolla on siinä syntyvälle mullalle käyttöä.
Jos sinun tavoitteesi on vain hävittää biojätteet mahdollisimman vähin vaivoin, suosittelen liittymään niiden erilliskeräykseen. Kompostointi, jota bokashointikin viime kädessä on, on yksinkertaisesti ihan turhaa työtä, ellei mullalle ole mitään käyttöä!
Kirjan toisessa osiossa keskitytäänkin bokashoinnin tuotoksena syntyvän erinomaisen mullan käyttöön. Olit sitten parveke- tai palstaviljelijä tai ison pihan ja kasvimaan omistaja, saat kirjasta hyvät ohjeet mullan hyödyntämiseen.
Tykkään itse erityisesti eri vuodenajoille annetuista selkeistä ohjeista. Monissa bokashointiohjeissa vuodenaikojen vaikutukset bokashointiin ohitetaan tyystin, mutta ei tässä kirjassa! Vaihtoehtoja löytyy useampia, mikäli haluat bokashoida ympäri vuoden.
Bokashin biologiaa
Bokashin ympärillä on varsinkin somessa välillä leijunut mystiikan varjo. Se on tuonut juttuun mukaan monenlaisia uskomuksia ja mutu-juttuja, joista itse en ole pitänyt. Bokashi ei ole millään tasolla mystinen, vaan ihan biologiaa!
Siksi olen erityisen ilahtunut tämän bokashi kirjan selkeästä biologiaosuudesta.
Tässä osiossa mennään vähän sinne nörttiyden puolelle, eli selvitetään mitä ne bokashirouheen mikrobit oikeasti ovat, miten ne toimivat ja miten maa ja kasvit tästä hyötyy. Olen samaa mieltä kuin kirjan kirjoittajat: tämä osio on todella jännittävä, eikä sitä kannata jättää lukematta!
Kirjoittajien kotona
Bokashi kirja on alunperin ruotsalainen ja sen kirjoittajia ovat Jenny Harlen, Malin Sairio ja Emma Stille. Jokainen heistä pääsee kirjassa esittelemään oman bokashitarinansa ja -käytäntönsä ihan siellä omassa kotona. On kiehtovaa lukea, miten erilaisista lähtökohdista ja tavoitteista on päädytty saman pöydän ääreen.
Lopusta löytyy vielä kattava Usein kysytyt -osio, josta löytyy vastaus ainakin jokaiseen kysymykseen, johon itse olen bokasheja myydessäni päässyt vastailemaan!
Kenelle bokashi kirjaa suosittelen?
Bokashikirja on aivan huippu bokashoinnin aloittamista vielä suunnittelevalle tai sen juuri aloittaneelle. Kirjan ohjeilla vältät monta aloittelijan virhettä ja murhetta!
Kokeneempikin bokashoija löytää kirjasta uusia vinkkejä ja varsinkin biologiaosuus antoi itsellenikin paljon uutta, tieteeseen pohjautuvaa tietoa.



