|

Puutarhan lannoittamisen ABC

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

Puutarhan lannoittaminen on kysymys, joka monia mietityttää. Mitä aineita kannattaisi käyttää, jos haluaa lannoittaa luonnonmukaisesti? Tarvitseeko puutarhaa ylipäätään aina lannoittaa? Voiko väärällä lannoittamisella aiheuttaa haittaa?

Lannoittamisella on kyllä oikeasti merkitystä kasvien hyvinvoinnille, ei se mikään ”kauppiaiden myyntikikka” ole 😎. Se ei ole myöskään mitään rakettitiedettä, jonka osaaminen edellyttäisi koulutusta. Mutta muutama juttu on silti tärkeää lannoitteita valitessa ja käyttäessä ottaa huomioon. Vaikka kyse ei ole mistään myrkyistä, voi väärällä lannoittamisellakin saada pahaa aikaiseksi.

Tässä artikkelissa jaan vinkit luonnonmukaiseen lannoittamiseen ja esittelen myös muutaman oman luottotuotteeni – jotka ovat nyt syyskampanjassa.

Miksi puutarhakasveja lannoitetaan?

Ennenkuin mennään käytännön lannoitusaineisiin ja -puuhiin, mietitäänpä hetki, mitä se lannoittaminen oikeastaan on ja miksi sitä tehdään? Ja miksi puutarhakasvimme usein kaipaavat lannoittamista, vaikka luonnossa kasvit pärjäävät ilman?

Kasvaakseen ja pysyäkseen hengissä, jokainen kasvi tarvitsee:

🌞 valoa

🚿 vettä

💩 ravinteita

 

👉 Valo on kasville ruokaa, eli siitä se saa energiaa kasvuunsa.

Mutta ilman ravinteita ja vettä tämä fotosynteesi ei onnistu, eli ne ovat yhtä tärkeitä kuin valokin. Se, miten paljon ja missä suhteessa kasvi ravinteita tarvitsee tietysti vaihtelee paljon. Tarve on erilainen myös eri kasvuvaiheissa. 

  • Pieni taimi kaipaa ravinteita eri suhteessa kuin täydessä kasvussa oleva.
  • Kukkiva eri suhteessa kuin hedelmiä kypsyttävä.
  • Syksyllä tuleentuva eri suhteessa kuin keväällä silmujaan aukova.

 

👉 Kasvit ottavat ravinteita pääosin juuristonsa kautta. 

Jotta tämä onnistuu, ravinteiden pitää olla liuenneena maanesteessä oikeanlaisessa muodossa. Kasvin juuristo osaa kyllä hakeutua kohti ravinnepitoista maanestettä, tai liian väkevästä poispäin. Mutta tämä tapahtuu aika hitaasti ja vie tietysti myös energiaa.

Käytännössä kasvit useimmiten vain odottavat, että sopivat ravinteet virtaavat niiden ulottuville. Jotkut kasvit myös tekevät muiden eliöiden kanssa yhteistyötä, esimerkiksi typpeä sitovien bakteerien kanssa. Nämä bakteerit pystyvät muokkaamaan ilmakehän typen kasveille sopivaan muotoon ja saavat sitten vastapalveluksena kasvilta sokereita ravinnokseen.

 

👉 Kasvien ravinteidenotto perustuu osmoosiin.

Osmoosi tarkoittaa sitä, että väkevyydeltään erilaiset nesteet pyrkivät sekoittumaan ja tasoittumaan. Ja vielä niin päin, että laimeampi menee väkevämpään.

Jos maaneste on väkevämpää kuin kasvin soluissa oleva, kasvi ei pysty sitä hyödyntämään. Juuri tämän takia varoitellaan lannoittamasta janoisia kasveja. Jos annat kuivuudesta kärsivälle kasville voimakasta lannoiteliuosta, se ei pysty sitä juomaan, vaan nääntyy janoon. Tilanne on sama kuin jos tarjoaisit janoiselle suolavettä.

 

👉 Toisin kuin usein ajatellaan, kasvi pystyy valikoimaan ravinteita tarpeidensa mukaan. 

Kasvi pystyy ottamaan maanesteestä juuri sitä ravinnetta, jota se tarvitsee juuri sillä hetkellä, jos sitä vain siellä on. Kasvit eivät myöskään ota ravinteita, joita eivät tarvitse. Syyslannoite ei siis ohjaa kasvia tuleentumaan, jos se ei siihen ole valmis. Poikkeuksen tästä muodostaa typpi, joka saattaa sekoittaa kasvin talveen valmistautumisen.

Mikäs siinä typessä sitten on niin erikoista? No, nytpä pääsemme lempiaiheeseeni, eli luonnon malliin!

Luonnossa maan typpipitoisuus on suurimmillaan alkukesästä, kun edelliskesän lehdet ja muu lakastunut maatuu. Typpipitoisuus pienenee kesän kuluessa ihan itsestään, kun sitä on kaikki kasvit käyttäneet ja tuore kasviaines loppuu. Jos annat syksyllä voimakasta typpilannoitetta, kasvi päättelee tämän ravinnepitoisuuden takia kasvukauden vaiheen väärin ja innostuukin tuleentumisen sijaan kasvattamaan typen avulla lisää lehtimassaa. 

Riskivaihe typpilannoituksen suhteen on juuri siinä kohdassa, jossa kasvin tuleentumisen pitäisi alkaa, eli käytännössä heinä-elokuussa. Kun tuleentuminen on alkanut (kasvu pysähtyy, lehdet kellastuu, versot lakastuu) ei typpilannoituskaan saa kehitystä kääntymään väärään suuntaan.

 

👉 Kasvit ovat sopeutuneet luontoon ja sen toimintatapoihin.

Ravinnetasojen muutokset ovat yksi merkki kasvukauden loppumisesta ja talven tulosta. Ilman ihmisen puuttumista asiaan, ravinteet kiertävät luonnossa jatkuvasti. Eikä silloin tarvita mitään lisälannoittamista! Puutarhassa me ihmiset itse aiheutamme sen lannoittamisen tarpeen, kun keräämme ravinteita pois esim. sadon, kitkemisen, leikkaamisen yms. kautta.

 

Lannoittamisessa on siis kyse siitä, että tämä meidän itse hoitotoimilla aiheutettama ravinnevaje pitää korjata.

Näin lannoitat turvallisesti ja oikein

Lannoitteita voidaan jaotella monella tavalla. Ne voivat olla yksiravinteisia tai moniravinteisia, niitä voidaan valmistaa teollisesti tai tehdä itse, ne voivat olla orgaanisia tai epäorgaanisia, kastelulannoitteita, lehtilannoitteita, rakeisia lannoitteita ja tietysti ravinnesisällöissä voi olla paljonkin eroa.

Kotipuutarhurin kannalta oleellisin asia on kuitenkin se, ovatko lannoitteet orgaanisia vai epäorgaanisia. Orgaaniset sisältävät aina jotain ”elävää”, eli niissä voi olla esim. lantaa, merilevää, erilaisia kasvirouheita yms. Epäorgaanisten lannoitteiden raaka-aineet ovat ”kuolleita”, eli peräisin kaivoksista tai esim. ilmakehästä (typpi).

Puutarhan kannalta näissä kahdessa on yksi merkittävä ero; orgaaniset lannoitteet lisäävät ja ylläpitävät maan mikrobikantaa, ne siis parantavat maata. Epäorgaaniset ovat kasveille valmiiksi sopivassa muodossa, joten ne eivät mikrobeja juurikaan hyödytä, vaan jopa köyhdyttävät maata!

 

Luonnonmukaisessa puutarhanhoidossa suositaan aina orgaanisia lannoitteita, koska ne luovat lähimpänä luontoa olevan tilanteen sekä maaperälle että kasveille.

 

💚💚💚💚💚

 

Oikean lannoitteen valinta

Suosittelen lämpimästi käyttämään kotipuutarhan lannoittamiseen orgaanisia, pitkävaikutteisia lannoitteita. Niitä voit valmistaa itse kompostoimalla, ne voivat olla myös eloperäisiä katteita ja toki saat niitä myös teollisena valmisteena.

Kuten edellä oli puhe, lannoittamisessa on aina kyse sen ravinnevajeen korjaamisesta, jonka me ihmiset itse olemme puutarhassa aiheuttaneet. Lannoittamisen tarvetta voit vähentää helposti sillä, että viet mahdollisimman vähän niitä ravinteita pois sieltä puutarhasta. Kun vältät kaikenlaisen kasvijätteen pois kuljettamista, niin maan mikrobit muokkaavat ne täysin ilmaiseksi sinulle huippulannoitteiksi!

Mutta toki sitä lannoittamista tarvitaan usein myös, etenkin hyötykasveille (niistähän me viemme ravinteita pois sadon muodossa).  Kannattaa painaa mieleen tämä helppo nyrkkisääntö kasvien ravinnetarpeesta:

🥦🌳 lehtimassan tuottamiseen tarvitaan erityisesti typpeä (N)

🌻🍂 kukkimiseen, siemenien tuottamiseen ja talveen valmistautumiseen tarvitaan erityisesti fosforia (P)

 🥕🥔 juurten ja mukuloiden kasvattamiseen sekä talvenkestävyyteen tarvitaan erityisesti kaliumia (K)

 Jos siis kukinta tai sadon tuotto on ollut vähäistä, tai talvehtiminen epävarmaa, saattaa syyslannoitteesta olla apua.

Nekon syyslannoiteliuos on välittömästi kasvien käytettävissä.

Erinomainen tuote, jos et muistanut syyslannoitusta ajoissa!

Lue lisää >>

Sinun ei kuitenkaan tarvitse käyttää välttämättä mitään yksiravinteisia täsmälannoitteita tai edes ”vuodenaikalannoitteita”, jos käytät orgaanisia moniravinnelannoitteita. Niiden ravinteet liukenevat kasvien käyttöön niiden kasvukauden aikana muuttuvaan tarpeeseen sopivasti.

Koska haluan kannustaa ennakoimaan ja valitsemaan fiksusti, kokosin tähän syyskampanjan luottotuotteet. Näitä käytän itsekin, ja juuri siksi uskallan suositella niitä sinulle.

Neko luonnonlannoite

 

Neko Luonnonlannoite on meille se ”peruslannoite”, jota käytetään kasvimaalla, perennapenkeissä ja ruukkukasvatuksissa. Ulkonäöltään se on kuin kanankakkaa, mutta ilman hajua! Levitys on helppoa hommaa.

Luonnonlannoite on 100% orgaaninen, kasviperäinen ja luomutuotantoon hyväksytty yleislannoite, joka valmistetaan elintarviketeollisuuden tuottamasta biomassasta. Se sisältää sokeria, melassia, glukoosisiirappia ja sitruunahappoprosessissa käytettyä (Aspergillus niger) sienirihmastoa. Sienirihmasto parantaa kasvin juurten yhteyttä maahan ja mikro-organismeihin. Kasvin ravinteidenottokyky kasvaa ja rakenne vahvistuu.

Luonnonlannoite on ns. typpilannoite, se sisältää 5% on typpeä. Typen avulla kasvaa tuuhea ja voimakkaan vihreä kasvi, jonka veden ja ravinteidenottokyky on hyvä. Typen lisäksi mukana on myös myös fosforia, kaliumia, kalsiumia ja sinkkiä. Nämä edistävät:

  • sienijuuriston eli mykoritsan toimintaa
  • pieneliöstön toimintaa
  • maaperän ilmavuutta ja mururakennetta
  • vahvan juuriston kasvua sekä taudinkestävyyttä

Kalsiumia on 11%, joten sillä on myös kalkitseva vaikutus maahan.

Neko luonnonlannoite

Neko luonnonlannoite

Hintaluokka: 6,50 € – 11,00 €

Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana 6,50 

Kasviperäinen, pitkävaikutteinen yleislannoite, joka parantaa maan rakennetta, vahvistaa juuristoa ja lisää pieneliöstön aktiivisuutta. Kalkitsevan vaikutuksensa ansiosta se neutraloi mullan pH:ta.

 

Neko Puutarhalannoite (ent. Vegamix)

 

Neko Puutarhalannoite on meillä erityisesti kasvimaan lannoitteena. Se on pitkävaikutteinen yleislannoite, joka on yhdistelmä orgaanista kasviperäistä lannoitetta sekä nopeasti vaikuttavaa kivennäislannoitetta.

Puutarhalannoite annetaan jo kasvukauden alussa ja sen typpikoostumus takaa tasaisen typen saannin koko kasvukaudelle. Ravinteiden saanti alkaa nopeasti, mutta hallitusti. Puutarhalannoite sopii lannoitteeksi vihanneksille, mutta hyvin myös  perennoille, pensaille ja puille ja nurmikollekin.

Käyttöohje:

Neko Puutarhalannoite annetaan kasvukauden alussa maanmuokkauksen, istutuksien ja ruukutuksen yhteydessä tai suoraan kasvualustaan pintamultaan sekoittaen. Annostelu:

Yleisohje 100 g (1,3 dl)/m2
Kesäkukat 10 g (n.1 rkl)/taimi
Perennat 120 g/m2
Puut ja pensaat 2 dl-1 l/kasvi
Nurmikot 0,8 kg-1,2 kg/10 m2 tai 8 kg-12 kg/100 m2
Kasvimaat 0,8 kg-1,2 kg/10 m2 tai 8 kg-12 kg/100 m2

Neko Puutarhalannoite

Neko Puutarhalannoite

Hintaluokka: 6,50 € – 17,00 €

Keväällä osa lannoitteista loppuu kesken, joten varaudu ajoissa. Neko Puutarhalannoite on pitkävaikutteinen, magnesiumia sisältävä yleislannoite, joka sopii perennoille, hedelmäkasveille, kukille ja nurmikolle.

Neko kasviravinne

 Neko Kasviravinne ei ole orgaaninen lannoite, mutta se on erittäin korkealaatuinen kastelulannoite. Meillä sitä käytetään erityisesti ruukkukasveille ja kasvihuonevihanneksille, joiden kasvualusta on rajattu. Tätä lannoitetta käytämme myös taimikasvatuksessa kastelulannoitteena.

Kasviravinne sisätlää kaikkia tärkeitä pää- ja hivenravinteita ja se on erittäin riittoisa tiiviste.

Suosittelen kasviravinnetta kaikille rajatussa kasvualustassa (eli ruukut yms.) kasvaville kasveille sisällä, ulkona, parvekkeella ja kasvihuoneessa.

Neko kasviravinne

Neko kasviravinne

Hintaluokka: 4,90 € – 7,20 €

Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana 4,90 

Reilu annos ravinteita, pienillä pisaroilla

Erittäin riittoisa, kotimainen nestemäinen kastelulannoite sopii yhtä hyvin huonekasveille kuin puutarhan vihreään elämään. Laadukas tiiviste antaa virtaa viherkasveille, kukkijoille ja kasvihuonevihanneksille. 

Neko rhodo&havu rakeinen lannoite

Tämä raemainen, pitkävaikutteinen erikoislannoite sopii happamaa kasvualustaa vaativille kasveille, kuten alppiruusuille, havuille, atsaleoille ja pensasmustikoille.

Helppo levittää, eikä haise. 

Neko Rhodo & Havulannoite

Alkuperäinen hinta oli: 8,90 €.Nykyinen hinta on: 7,60 €.

Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana 7,60 

Tämä raemainen, pitkävaikutteinen erikoislannoite sopii happamaa kasvualustaa vaativille kasveille, kuten alppiruusuille, havuille, atsaleoille ja pensasmustikoille. Helppo levittää, eikä haise. 

Varastossa

Azet lannoitepuikot – helppoa ja kätevää

Paina puikko multaan ja ravinteet riittävät viikkokausiksi. Tämän helpompaa lannoittaminen ei juuri voisi olla.
Sopii huonekasveille ja puutarhan ruukku- ja laatikkokasveille. Näistä löytyy oma ravinnekombonsa yrteille, kukille ja tomaateille sekä muille hedelmäkasveille.

Azet Lannoitepuikot

Alkuperäinen hinta oli: 6,60 €.Nykyinen hinta on: 5,60 €.

Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana 5,60 

Paina puikko multaan, anna kasvien kukoistaa.
Azet lannoitepuikot vapauttavat ravinteita tasaisesti viikkojen ajan, joten lannoitus hoituu kuin itsestään. Sopii huonekasveille ja puutarhan ruukku- ja laatikkokasveille, omat muunnelmat tomaateille, yrteille ja kukkiville kasveille.

Sitten vielä suosikkini maanparannukseen sekä torjuntaan:

Suositellut tuotteet

Samankaltaiset artikkelit

8 Kommenttia

  1. Kiitos parhaista koskaan saamistani ohjeista puutarhan kasvien ja maaperän hoitoon!

    1. Kiitos kiitoksista! Hienoa jos artikkelista oli sinulle hyötyä ja apua 😊👍.

  2. Kiitos selkeästä ja ymmärrettävästä lannoitus ohjeistuksesta❤️

  3. Kiitän minäkin puolestani näistä selkeistä ohjeista, joita minunkin olemattomilla puutarhanhoitotaidoilla – ja tiedoilla varustettu ymmärtää! 🙂

  4. Olet saanut hyvin ja selvästi ilmaistua neuvot ohjeet.
    Kiitos tiedoista. 🌻🌹

    1. Kiitos kiitoksista 💚! Ihana kuulla, että neuvoistani on apua.

  5. Minulla on 2 lavaa joissa kasvatan toisessa ajomaankurkkua ja basilikaa. Toisessa kasvattaisin tilliä ja salaattia mutta en saa niitä kasvamaan. Aluksi maa oli liian tiivistä. Lisäsin siihen hiekkaa ja tänä keväänä laitoin vielä soraa ja kalkkia koska pintaan tulee keuhkosammalta. Poistin sammaleen. Mitä teen että saisin tillin ja salaatin kasvamaan? Lavassa ei ole maakosketusta koska siinä kohdassa kasvaa nokkosia ennenkuin perustimme siihen kasvimaan kasvulavoihin. Kaiken kaikkiaan lavoja on 3. Lavojen päällä on kasvihuoneet koska muuten eläimet käyvät syömässä kaiken mitä kasvatan.

    1. Keuhkosammal on merkki runsaasta lannoituksesta ja kalkituksesta. Se on taimistoilla hyvin tyypillinen ongelma, kun multaa kastellaan päältä lannoiteliuoksilla. Monet puutarhan sammalet viihtyvät oikein hyvin kalkitussa maassa, joten kalkitseminen ei niille ole torjuntakeino. Yleensä kasvualustaan kannattaa lisätä mieluummin orgaanisia aineksia, kuten kompostimultaa, ruohosilppua yms., joka hyödyttää maaperäneliöitä ja ne taas parantavat maan koostumusta. Hiekalla voidaan lisätä veden läpäisevyyttä, mutta maata se ei muuten paranna.
      Tillin ja salaatin kasvuongelma johtunee siitä kasvihuoneesta, koska ne molemmat kaipaavat viileämpää paikkaa. Kasvihuone nostaa niille lämpötilan liian suureksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *